Kunnanhallitus ei vielä maanantaina antanut jatkolupaa uuden koulurakennuksen suunnitelmille. Hallitus totesi, että asiassa olisi hyvä järjestää valtuustoseminaari ennen päätöksentekoa, jotta valtuutettujen osallisuus turvataan.
Kouluhankkeen ohjausryhmä esittää, että uusi koulurakennus rakennetaan nykyisen hiekkakentän paikalle. Uutta monitoimiareenaa ei tarvitsisi rakentamisen vuoksi purkaa, mutta frisbeegolfrataa jouduttaisiin muuttamaan hiukan. Rakennuksesta tulisi yksikerroksinen.
Kuntalaiset ovat kuitenkin olleet huolestuneita siitä, että pallokentän alueella pohjaveden tiedetään vanhastaan olevan lähellä maan pintaa.
Lue lisää ohjausryhmän esityksestä tästä jutusta:
Koulua esitetään pallokentän paikalle
Kuhmoisten Sanomat






