TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
KERRAN LUONTOKUVAAJA Christina Thodénin valtasi metsässä kylmä hiki. Hän oli kävellessään nähnyt liikettä oikeassa silmäkulmassaan. Liikkeen lähteeksi paljastuivat puuhun kiivenneet karhunpennut.
Kuten luontokuvaajan kuuluu, Thodén alkoi kuvata pentuja. Vasta sitten mieleen juolahti, että missähän emä mahtaa olla.
– Laskin kameran alas, peruutin hitaasti, enkä katsonut ympärilleni. Varmaa on, että emo on ollut samalla puolella kuin pennut, muuten olisin saattanut olla vaikeuksissa, Thodén kertaa tapahtumia.
Tuota kertaa lukuunottamatta Thodénia ei ole metsässä hirvittänyt. Enemmän pelottaisi kulkea Helsingin rautatieasemalla. Kohtaamisen päätähdet – puuhun kiivenneet karhunpennut – tallentuivat kameran muistikortille ja ovat nähtävissä Thodénin valokuvanäyttelyssä kirjaston galleriassa helmikuun ajan.
Käpälän jälki on pehmeä, suuri,
hän on metsän elävä muuri.
Mesikämmen, Kontio, kultainen vaari,
yllään on kirkas taivaskaari.
THODÈN ON liikkunut luonnossa pikkulikasta lähtien. Valokuvaamaan hän oppi isänsä kanssa.
– Se oli filmikamera-aikaa, jonka ansiosta osaan arvostaa otettuja kuvia. Nykyäänkin pyrin siihen, että en vain räpsi kuvia vaan mietin, mitä kuvaan, Thodén kertoo.
Thodénin isä kuvasi ihmisiä, maisemia ja kukkia, mutta Thodénia itseään kiehtovat eläimet.
– Ne ovat aina olleet minulle tärkeitä. Ensimmäisen koiran sain, kun olin vielä äidin vatsassa, niitä minulla on ollut aina. Aikuisena minulla oli kymmenen vuoden ajan farmi, jossa oli hevosia, kanoja, hanhia ja vuohia.
Lontoossa asuessa luontoa ja metsää rakastavan Thodénin henkireikä oli Richmondin puisto, jossa saattoi nähdä vaikkapa kauriita.
Pitkän linjan luontokuvaaja ja kirjailija Paavo Hamunen sai houkuteltua Thodénin oppeihinsa. Thodénin mukaan vuoden kestänyt koulutus tuli tarpeeseen – enää järjestelmäkameran säätöjä ei tarvitse arpoa.
Mistä on hukka huuhottu,
mistä harmaaturkki haettu?
Tuolta Hiiden hiilikankaalta,
pimeän Pohjolan pihoilta.
Raudasta on hampaat tehty,
kivestä sydän sijoitettu,
havun oksista hännänmutka,
suon mudasta suuret sääret.
KIRJASTOON KOOTUSSA valokuvanäyttelyssä pääosaa esittävät sudet ja karhut. Joukkoon mahtuu muutamia otoksia erilaisista linnuista, ahmoista ja ketuista, mutta kuvia suurpedoista on eniten.
Thodén kertoo haaveilleensa karhun ja suden kohtaamisesta niin paljon, että päätyi vierailemaan usein Kuusamossa ja Kuhmossa sijaitsevissa kuvauskojuissa.
– En tekisi sitä enää. Kuvauskojutoiminta sotii minun ajatusmaailmaani vastaan. Näin sitä, ja mielestäni sen kanssa on menty liian pitkälle, Thodén sanoo.
Nykyään Thodén kuvaa tarkkaan harkituilla eettisesti ja pienimuotoisesti toimivilla kojuilla, joissa suurpetojen näkeminen ei ole lainkaan varmaa. Eläinten odottaminen on osa jännitystä, ja matka vähintäänkin yhtä tärkeä kuin päämäärä. Kuten silloin, kun Thodén vietti seitsemän päivää yksin kojussa kameran ja trangian kanssa.
– Pakkasta oli kolmestatoista kahteenkymmentä astetta. Suurimman osan ajasta seurasin korppeja ja muita varislintuja. Ahma kävi näyttäytymässä satunnaisesti. Ne olivat ihanat seitsemän päivää.
Ahma, kairan karski kulkija,
tunturien tuima vahti,
hän on korven korjaaja
luonnon tarkan talouden.
Luopuminen varmoista kuvausapajista ei ole tarkoittanut luopumista eläinten kuvaamisesta. Thodén vierailee itä-Suomessa säännöllisesti, mutta liikkuu siellä jalan. Alussa mainittujen karhunpentujen lisäksi näyttelyssä on nähtävillä valtakunnan mediassakin esillä ollut kuva pakenevan karhun takalistosta.
– Suden näkeminen luonnossa on harvinaisempaa. Ne lähtevät aina pakoon, kun näkevät minut. Olen saanut niistä vain jotain epäteräviä kuvia, Thodén kertoo.
Entä sitten Ilves? Siitä kysyttäessä Thodén sanoo olevansa kuin Pirkka-Pekka Petelius.
– Hänkin on koko ikänsä liikkunut luonnossa, mutta ei ole koskaan nähnyt ilvestä. Hän on sen kuullut, haistanut, ja nähnyt jäljet, mutta ei ole koskaan sitä nähnyt. Minulla on sama. Meidän kodin lähellä on ilveksen reviiri, ja olen nähnyt sen riistakamerasta, mutta en muuten. Se näyttäytyy sitten kun haluaa, ja todennäköisesti katselee minua jostain.
Jutussa esiintyvät sitaatit on otteita Thodénin kirjoituksista hänen omilta facebook-sivuiltaan.
