TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
MIKKELINPÄIVÄN JUMALANPALVELUS venähti puolitoistatuntiseksi yli satapäisen kirkkokansan ottaessa vastaan Kuhmoisten kappeliseurakunnan kappalaisen Tuomas Taipaleen ja muiden seurakunnan työntekijöiden tarjoaman ehtoollisen. Kuhmoisten kirkon 240-vuotispäivän kunniaksi järjestetty juhlajumalanpalvelus keräsi kirkon penkkiin poikkeuksellisen määrän väkeä, myös pitäjänrajojen ulkopuolelta. Jumalanpalveluksen musiikista vastasi osaltaan Kuhmoisten mieskuoro.
Istumapaikoista oli tulla pulaa kirkkokansan suunnatessa keittolounaalle ja juhlakahveille seurakuntakodille. Seurakuntasalin seinät pullistelivat väkeä lapsista vanhuksiin, sillä seuraan oli liittynyt sekä taidekilpailussa palkittavia koululaisia että juhlassa esiintyviä kuorolaisia ja muusikoita.
Kuhmoisten kappeliseurakunnan johtokunnan puheenjohtaja Vesa-Pekka Carlson avasi iltapäivän juhlan toteamalla, että vaikka maailma oli Kuhmoisten kirkon valmistuessa hyvin toisenlainen, kokoontuivat ihmiset sinne saman tarpeen äärelle kuin tänäänkin – etsimään uskoa, toivoa ja yhteistä suuntaa elämälle.
JUHLAPUHEEN PITÄNYT Kimmo Malin muistutti kuulijoita siitä, että vaikka kirkolla on pitkä historia ja lähes itseisarvoinen institutionaalinen arvo, ei sen säilymistä voida pitää itsestään selvänä. Seurakunnat ovat joutuneet luopumaan kirkkorakennuksista, kun niiden käyttö on vähentynyt ja ylläpitoon tarvittavat voimavarat ovat käyneet niukoiksi.
– Siksi kirkkorakennuksen tulevaisuudesta puhuttaessa on puhuttava myös sen sisällä harjoitettavasta toiminnasta. Seurakuntien voimavarojen vähentyessä toimintaa on perusteltua keskittää yhä enemmän kirkkoihin. Tämä edellyttää, että kirkoissa voidaan järjestää monenlaista ajassa elävää toimintaa. Se voi puolestaan synnyttää tarpeita muuttaa tiloja, Malin totesi.
Hänen mukaansa kysymys on siitä, miten kirkon ominaisluonne voidaan säilyttää niin, että rakennus palvelee myös tulevia käyttäjiään. Joskus se edellyttää muutoksesta luopumista, joskus huolellisesti suunniteltua muutosta.
KATSAUKSEN KUHMOISTEN kirkon 240-vuotiseen historiaan piti kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti. Kuhmoisten Sanomat käsitteli kirkon rakentamista verkkolehdessään aiemmin syyskuussa, mutta tässä muutama sana siitä, minkälaisten vastoinkäymisten jälkeen kirkon rakentamisessa lopulta päästiin alkuun.
Uuden kirkon rakentaminen 1780-luvun Kuhmoisten kappeliseurakunnassa oli välttämätöntä, sillä vanha kirkko oli huonokuntoinen ja liian ahdas kasvavalle väkimäärälle. Rakentamispäätöstä viivytti kuitenkin sekä rahan että työvoiman puute. Lisäksi ruotsalainen esivalta oli määrännyt, että kaikki uudet kirkot oli rakennettava kivestä.
– Kuinka siihen kykenisi 1 600 asukkaan kappeliseurakunta? Ei mitään mahdollisuuksia, mutta toivottomuuteen ei vaivuttu – olihan monissa seurakunnissa tehty uusi puukirkko erityisluvalla, Unnaslahti kertoi.
Erityislupa myönnettiin Kuhmoisiinkin. Luonnonvoimat eivät kuitenkaan olleet suosiollisia. Ensin tuli katovuosi Päijänteen vesien tulviessa pelloille, ja varkaat ryöstivät kirkon kassan ja kirkkoviinit. Ryhmäkylän tärkeä osa, Lästilä, paloi poroksi ja kylän rakentaminen ennen talven tuloa oli ehdottomasti etusijalla. Kukaan ei ehtisi kirkon rakentamiseen.
Kirkkorakentaja Matti Åkerblomin kanssa oli tehty sopimus työmaan aloittamisesta vuonna 1872, mutta vastoinkäymisten vuoksi aloitus siirtyi kahdella vuodella.
KIRKON JUHLAVUODEN kunniaksi Kuhmoisten yhtenäiskoululaiset kävivät tutustumassa kirkkoon. Vierailun perusteella koululaiset toteuttivat aiheeseen sopivan taideteoksen, työt olivat esillä kirjastossa, ja yleisö sai äänestää omia suosikkejaan.
– Lisäksi meillä oli arviointilautakunta, jossa oli kunnan ja seurakunnan väkeä. Jokaiselta luokka-asteelta palkitaan yksi työ, lisäksi palkitaan raadin suosikki ja eniten yleisön ääniä saanut, Tuomas Taipale kertoi.
Palkinnot saivat Telma Tervala, Aava Guinnes, Eelis Korppila ja Armi Pitkäranta (yhteisteos), Roope Uuhiniemi, Maisa Tanninen, Anna Pohjola, Miia Rantala, Eleninga Näkkälä, Toni Urpunen sekä Ella Soikkeli. Raadin suosikkityön taiteili Zenita Friman ja eniten yleisöääniä sai Anna Pohjolan teos.
Juhlan päätteeksi vaasalainen Armas Rinne lahjoitti Kuhmoisten kirkolle lukkarinsauvan. Satoja vuosia sitten toimineet lukkarit olivat muun massa kirkon vartijoita ja kellojen soittajia mutta myös papiston ja seurakunnan palvelijoita.
– Lukkarit opettivat lukemista, kirjoitusta ja jonkin verran laskentaa, mikä oli tärkeää työtä ennen kansakoulu-uudistuksen alkamista. Lukkarin tuli olla ruumiinrakenteeltaan ja luonteeltaan sopiva, luotettava, raitis ja hengellinen mies, Rinne kertoi.
