TEKSTI MIKKO SEES
MITÄ KAIKKEA olemme tehneet? On ehkä helpompi sanoa, mitä emme ole tehneet, naurahtaa uudistuneen Kopola Pappilan Paratiisin toinen omistaja Selena Pesonen.
— Päärakennus on saneerattu kokonaan, alakerta jopa alapohjaa myöten. Kaikki kosteat tilat päärakennuksessa ja saunassa on tehty uusiksi. Majoitustiloja on lisätty. Tavoitteena on ollut palauttaa paikkaan vanhan pappilan henkeä.
Pesonen kertoo myös, että Kopolassa on siirrytty maalämpöön. Päärakennuksen viemäröinnit ja vedet on uusittu. Aitta on viimeistelytöitä vaille valmis.
— Toivomme, että pääsemme heinäkuussa jo tarjoamaan majoitusta. Muutamalle asiakasporukalle on jo varauksia kalenterissa. Muuten on tarkoitus kokeilla Bed & Breakfast -tyyppistä majoitustoimintaa heinäkuuksi. Loppuvuosi mennään tapahtumapainotteisesti, Pesonen paljastaa.

MYÖS ALA-KARKJÄRVEN rannalla kohoava saunarakennus on remontoitu. Pesonen kertoo, että rakennus purettiin rangalle saakka. Kaikki mahdollinen on tehty.
Saunasta avautuu upea näkymä järvelle, josta saa nauttia kymmenen saunojaa samaan aikaan, koska saunapaikkoja on lisätty. Saunan lämmöstä huolehtii ulkoa lämmitettävä kiuas, jonkalaista ei Kuhmoisista löydy toista.
Ryhmille saunamahdollisuus sisältyy hintaan. Muille samaa mahdollisuutta tarjotaan joko huoneen hintaan sisältyvänä tai lisäpalveluna.
— Saunatuvan puoli on uusittu. Siihen tulee pieni keittiö, jossa on vesipiste, kahvinkeitin, jääkaappi ja muu tarvittava. Saunalla onnistuvat seurojen ja yritysten saunaillat. Toivomme, että talvella saunalla on myös avantouintimahdollisuus. On vielä avoin kysymys, voiko avantosauna lämmetä viikoittain, mutta vuokraus yksityistilaisuuksiin on aina mahdollista, Selena Pesonen kertoo.
Oheispalveluja yrittäjät pyrkivät ostamaan paikallisilta toimijoilta. Suurtalouskeittiön palvelut hoituvat alihankintana, ja siivouksesta on jo sovittu paikallisen yrityksen kanssa. Muitakin yhteistyökumppaneita on löytynyt.

PESONEN KAAVAILEE Pappilan Paratiisista niin yksityisten kuin yritystenkin kokoontumispaikkaa, jossa viettää mukavaa aikaa yhdessä ja nauttia ympäröivästä luonnosta. Asuntovaunu- ja telttamajoituksen tarjoamista suunnitellaan.
Hän toivoo, että Kopolassa järjestetään tapahtumia ympärivuotisesti. Yhteistyömahdollisuuksia majoituksen osalta Isojärven kansallispuiston ja ratsastusta tarjoavien paikallisten tallien suuntaan kartoitetaan.
— Olemme mieheni Jannen kanssa idearikkaita persoonia. On kuitenkin eri asia, kuinka moni idea lopulta toteutuu. Mielessä on saunamaailma, joka poikisi asiakkaita myös ulkomailta. Pyrimme nyt saamaan majoitustoiminnan käyntiin ja kehitämme aluetta, jos kysyntää vain löytyy, Pesonen sanoo.
Majoituksen varaaminen onnistuu toistaiseksi vain suoraan yrittäjiltä lähettämällä heille sähköpostia.
Markkinointia ei ole ehditty tehdä paljoa, mutta yritykselle on luotu Facebook-sivu, ja Instagram-päivityksiäkin on jo ehditty julkaista. Kopola Pappilan Paratiisin verkkosivut avautuvat heti kun valmista tulee.











