TEKSTI KATJA SIRVIÖ
KUN PÄIJÄLÄN pienviljelijäyhdistys vuonna 1926 perustettiin, oli sen tärkein työ viljelyn opettaminen. Neljä vuotta aiemmin perustetusta Pienviljelijäin keskusliitosta anottiin heti kättelyssä kylvö- sekä kananhoitokurssia Päijälään.
– Elettiin pula-aikaa. Olimme pulassa paitsi sotien myös Venäjän jäljiltä. Elämä oli aika lailla alkeellista, ja takana olivat vuosien 1921 ja 1922 katovuodet. Viljely oli tärkein keino hankkia ravintoa, ja perheet opetettiin viljelemään, torjumaan hallaa ja kaivamaan ojia, kertoo Päijälän pienviljelijäyhdistyksen historiikin kirjoittanut Aino Ruokola.
Pienviljelijäyhdistystä oli perustamassa kymmenen henkilöä. Ruokolan mukaan Päijälästä löytyi jo tuolloin aloitekykyistä ja toimeliasta väkeä.
Yhdistys eli ja muuttui maailman mukana, ja sen tuli sopeutua erilaisiin vaiheisiin. Kun Karjalan kannakselle jäi lähes 300 000 hehtaaria peltoa ja 31 500 hehtaaria niittyä, tuli viljelymaasta Suomessa puute ja uutta tuli raivata.
– Karjalaiset piti asuttaa ja elättää. Suurin osa heistä oli ollut maanviljelijöitä, joten heille piti järjestää tiloja, Ruokola kertoo.
Vaikka viljelytyö oli yhdistyksen tärkein tehtävä, kannusti keskusliitto paikallisyhdistyksiä vapaa-ajan viettoon.
– Jotta jaksettiin töissä. Mekin järjestimme kesäjuhlat. Päivällä pidettiin monipuoliset urheilukilpailut ja illalla iltamat, Ruokola sanoo.
Pienviljelijäyhdistys muutettiin vuonna 1996 kyläyhdistykseksi. Keskusliitto oli lakkautettu neuvonnallisena järjestönä jo 1969, ja neuvonta oli siirtynyt maakuntatasolle, jolloin meidän Itä-Hämeen neuvontakeskus siirtyi Lahteen. Pienviljelijäyhdistyksen rinnalla oli 13 vuoden ajan toiminut kylätoimikunta.
– Pienviljelijäyhdistyksen olisi voinut lakkauttaa aiemminkin, sillä viljely ja karjanpito lopetettiin Päijälässä jo 1980-luvulla. Vain Syväniemessä toimi yksi maitotila vuoteen 2014 asti. Kyläyhdistys saattoi saada valtiolta avustusta koko kylän hankkeisiin, eikä vain viljelyn alla oleviin, Ruokola kertoo lakkautuspäätöksestä.
RUOKOLA ON koonnut Päijälän pienviljelijäyhdistyksen historian yksiin kansiin. 300-sivuisen historiikin nimi Tilkkujen peittämä maa viittaa peltotilkkuihin. Päijälässä ei ole isoja peltoaukeita kuten Päijänteen rantamailla.
– Jos jollain tilalla oli 15 hehtaaria peltoa, niin se saattoi jakaantua parin hehtaarin kokoisiin aloihin. Pieniltä tilkuilta toisille kulkeminen ja työkalujen kuljettaminen oli työlästä, Ruokola kertoo.
Pienviljelijäyhdistyksen satavuotisjuhlassa julkaistu kirja on Ruokolan ensimmäinen. Työ sen parissa kesti pari vuotta.
– Unnaslahden Sepolle soitin kerran ja kysyin, että mitenkäs sellainen kirja tehdään. Seppo kysyi, että kuinkas minä olen sen kirjoittanut. Kun selvisi, että Leena (Bragge, Ruokolan tytär ja Päijälän kyläyhdistyksen puheenjohtaja) kirjoittaa sen koneelle puhtaaksi, niin Seppo sanoi, että ei siinä mitään vaikeaa sitten ole – suoraan painoon vain.
Padasjoen kirjapainossa painettu kovakantinen kirja on jaoteltu lukuihin teemojen mukaan. Kirjassa on lähes 400 kuvaa ja kattavat luettelot, joista voi löytää tuttuja nimiä. Päijäläläistä huumoriakin löytyy kirjan viimeiseltä sivulta.
