KYSYMYKSET KATJA SIRVIÖ
KUHMOISLAINEN TOIMITTAJA ja kirjailija Emma Nikander on mukana Suomen kylät ry:n ja Landen kaiku ry:n podcastsarjassa Utopian rajalla. Neliosainen sarja kutsuu kuvittelemaan rohkeasti parempaa tulevaisuutta maaseudun näkökulmasta. Sarjan kolme jaksoa on kuultavissa muun muassa SoundCloud-palvelussa, neljäs ja viimeinen jakso ilmestyy ensi viikolla.
Emma Nikander, miten päädyit emännäksi podcastiin?
– Itseasiassa ajattelen, että päädyin sinne vieraaksi. Idea tuli Suomen kylien ja Landen kaikun puolelta, he halusivat tehdä maaseutuaiheisen podcastin ja hyödyntää siinä Sitran tulevaisuusajattelua, ja niiden läheltä utopiatkin liippaavat. Aihe puhuttelee minua, koen maaseudun tulevaisuuteen liittyvät asiat tärkeiksi.
– Niinpä vietimme yhden tammikuisen viikonlopun äänittäen podcastia. Setti oli intensiivinen, mutta hauska, ja olen tyytyväinen lopputulokseen.
Podcastia vetää Suomen Kylien kehittämispäällikkö ja Landen kaiku ry:n varapuheenjohtaja Johanna Niilivuo. Tunsitteko toisenne entuudestaan?
– Olen haastatellut Johanna asiantuntijana Me naiset -lehden artikkeliin, joka käsitteli maallemuuttoa. Aloimme seuraamaan toisiamme sosiaalisessa mediassa, jossa keskustelimme satunnaisesti. Sieltä Johanna päätyi kirjani pariin ja minä hänen podcastiinsa.
Podcast nauhoitettiin luonasi Soppelassa. Millaista se oli käytännössä?
– Meillä oli etukäteen tiedossa jaksojen määrä sekä teemat, joista halusimme puhua. Johanna oli niitä nostanut kirjastani. Pallottelimme ajatuksia ja kommentoimme toistemme näkemyksiä. Ensimmäisenä iltana vähän suunnittelimme, mistä puhumme, mutta emme liikaa halunneet käsikirjoittaa, jotta keskustelulle jää tilaa.
– Pirttiniemen Nina oli nauhoittamassa podcastia ja editoi lopputuloksen. Hän on erittäin pro siinä hommassa. Keskustelut kestivät paljon pidempään kuin jaksot, mutta Nina oli leikannut niistä pois toistoa ja turhaa puhetta. Kokonaisuudesta tuli hienoa, täytyy hattua nostaa Ninalle.
– Varsinkin ensimmäisen jakson kohdalla jännitti melkoisesti, ja vielä viikonlopun jälkeenkin mietin, että saikohan puheesta minkäänlaista koherenttia kokonaisuutta. Yksi jakso nauhoitettiin kerrallaan, välissä käytiin rapsuttelemassa lampaita, ja sitten alettiin purkittamaan seuraavaa.
Oliko sinulla aikaisempaa kokemusta podcastin teosta?
– Oli. Ennen kuin muutin tänne Soppelaan, asuin asuntovaunussa. Kiersin sillä Eurooppaa ja sain tien päältä idean, että teenpäs podin asuntovaunuelämästä. Aloitin isolla höngällä, mutta todellisuus iski nopeasti vasten kasvoja. Ajopäivät olivat pitkiä ja vaunun kanssa oli kaikkea säätöä, joten podcast jäi muutaman jakson mittaiseksi.
– Jos minulla olisi riittänyt voimavaroja, olisin tykännyt tehdä podcastia enemmänkin. Tykkään puhumisesta ja podi on kiva formaatti tekstin rinnalla.
– Itsenikin yllättää välillä se, että en kuluta yhtään podcasteja. Joitain kiinnostavia olen löytänytkin ja sellaisista aiheista, joista ei muuta lähteitä olisi. Eikä kaikkea jaksa aina lukeakaan. Vaalin kuitenkin elämässäni hiljaisuutta, enkä kaipaa taustalle meteliä.
Koko lailla vuosi sitten juttelimme kirjastasi Maailman paras maailma – Lempeät ja radikaalit utopiat. Podcast on yksi osoitus siitä, että keskustelu utopioista jatkuu, mutta kuinka laajasti se on jatkunut? Mitä kirja on tuonut sinun elämään ilmestymisensä jälkeen?
– Olen nähnyt, että aiheesta on tehty muitakin kirjoja ja julkaisuja, ja etenkin taidekentällä utopiat pitävät hyvin pintansa. Vuodessa on ehtinyt tapahtua hirveästi. Maailma on muuttunut aina vain dystooppisemmaksi, eikä tarve utopioille ole poistunut, mutta tuntuu, että ne ovat hautautuneet kaiken raskaan ja akuutin alle.
– Kirja muutti omaa maailmankuvaani paljon. Se kirkasti sen, millaista työtä haluaisin tehdä ja ujostuttaa sanoa, että 15 vuoden journalistiuran jälkeen kirjojen kirjoittaminen vetää puoleensa.
– Kirjasta ei tullut myyntimenestys, mutta se on kirjastoissa koko ajan lainassa, mikä on ihanaa.
Podcast kutsuu kuvittelemaan rohkeasti parempaa tulevaisuutta maaseudun näkökulmasta. Millaisiin kuvitelmiin te sitä nauhoittaessanne pääsitte?
– Yksi tärkeä teema on se, että meidän tulisi päästä eroon maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelusta. Maaseutu näyttäytyy syrjäseutuna, ja se sieppaa minua, sillä me olemme täällä maallakin oman elämämme keskipisteessä, emme syrjässä. Maaseutua pitäisi osata katsoa muutenkin kuin kaupungista käsin, ja sen myötä voitaisiin ehkä nähdä palvelujen säilyttäminen arvokkaana ja mahdollisena.
– Lisäksi puhuimme siitä, että on olemassa valtavan iso joukko suomalaisia, joka haluaisi muuttaa maalle. Vuoden 2019 Suomen kylien tekemässä kyselytutkimuksessa heitä oli miljoona, muoden 2023 maaseutubarometrissä vieläkin enemmän. Haluaisin nähdä, että muutto maalle olisi mahdollista riippumatta esimerkiksi elämäntilanteesta ja uskon, että meillä olisi lukemattomia keinoja, joilla sitä voitaisiin edistää.
Miten maaseudun ja Kuhmoisten kaltaisen pienen kylän tulisi suhtautua utopioihin? Voisiko niitä hyödyntää jotenkin?
– Ihan varmasti voisi hyödyntää. Kuntien päätöksenteko on melkoista tulipalojen sammuttelua. Eletään tätä valtuustokautta, eikä uskalleta ajatella, että kunta voisi olla olemassa vielä 25 vuoden päästä. Millaista tulevaisuutta sinne halutaan rakentaa? Päätöksenteossa on reunaehdot, mutta myös mielikuvituksen puute on iso ongelma. Utopioita voi lähestyä vaihtoehtoina todellisuuden rinnalla. Kaikkia vaikeuksia ei voi poissulkea, mutta mistä syntyy uusia ideoita, jos mielikuvitusta ei uskalleta käyttää?
– Nuorten ihmisten näköalattomuus ja vaihtoehdottomuus ovat nousseet paljon esiin. Uutisointi on synkkää Suomenkin mittakaavassa. Tässä utopioilla on paikkansa, sillä pienten mahdollisuuksien kuvittelu voi tuoda paljon uskoa tulevaisuuteen. Tästä puhuimme muun muassa kirjastovierailulla Kuhmoisissa.
Mitä sinulle kuluu nykyään? Oletko pystynyt menemään kohti omia utopioitasi vai meneekö kaikki aika työn tekoon?
– Kirjasta virisi paljon ajatuksia, joita olen jalostanut seuraavaan kirjaan. Se on ensimmäisessä kirjoitusvaiheessa ja etenee hitaasti. Haluaisin laittaa siihen enemmän aikaa, mutta aloitin vuodenvaihteessa kokoaikatyössä Keskisuomalaisen aluetoimittajana. Farmin pyörittämiseenkin menee energiaa.
– Ihana puutarhakesä on ollut. Olen kasvattanut kukkia ja vihanneksia, ja omatkin juuret kasvavat aina vain syvemmälle Soppelan maahan. Elän omanlaisia ruuhkavuosia. Elämään kuuluu vaikeuksia ja murhetta, mutta kun täällä on ympärillä paljon kaikenlaista elämää ja eloa, se kannattelee rankempien kausien läpi. Sitähän elämä on, erilaisia vaiheita.
