MAAILMASSA PUHUTAAN yli 7 000 kieltä. Suurin osa niistä on kuolevia kieliä. Viime aikoihin asti virallinen asema kansallisvaltiossa on yleensä taannut kielen selviämisen jatkuvassa taistelussa hallitsevia maailmankieliä vastaan.
Suomen kielen rappion syveneminen alkoi dinneristä. Anteeksi, mistä? Elämme niin amerikkalaisen viihdehöttökulttuurin läpitunkemaa aikaa, että monet yksinkertaiset suomenkieliset sanatkin on päätetty kuopata. Illallinen on so last season.
Ilmiön todetakseen voi kuunnella melkeinpä mitä tahansa nimellisesti suomenkielistä puheohjelmaa. Keskustelu on chattia ja lörpöttely yappia. Nöyrä menestyjä on sigma.
Yhä useampi suomalainen omaksuu sanoja, ilmaisuja ja palasia maailmankuvaansa TV-sarjoista ja internetistä, joissa korostuvat amerikkalaisuus ja sen pilaama englannin kieli. Yhä useampi ajattelee amerikaksi ja internetiksi.
Olisipa kyse vain lainasanoista, jotka hiipivät kieleemme ja muotoutuvat nokkeliksi uudissanoiksi! Olisipa meillä enemmän aidosti kielitaitoista väkeä, jonka maailmankuva muodostuisi useamman ilmansuunnan kulttuurivaikutteista!
Muiden vieraiden kielten osaajista alkaa jo olla pulaa. Samalla ihmetellään, miksei töitä löydy, kun kielitaito rajoittuu (heikosti opittuun) suomeen ja englantiin.
Kouluissa opiskellaan nykyisin lähinnä englantia, jota nuoret sukupolvet oppivat melko hyvin ja käyttävät arjessaan. Jotkut ajattelevat, että pakkoruotsi uppoaa kaikkien kaaliin (turha toivo!), ja samaan aikaan vuosi vuodelta kutistuu saksaa, ranskaa, italiaa, espanjaa, venäjää ja muita kieliä opiskelevien määrä.
Uskokaa tai älkää, internetin ihmemaailmassa on tuhansia rinnakkaisia todellisuuksia. Niihin pääsee kurkistamaan muiden kielten avulla. Vain englantia opiskelemalla jää paljosta paitsi.
Finglishin luvattu maa on vapaaehtoisesti alistunut ja taistelutta antautunut amerikkalaiselle kulttuuri-imperialismille. Samalla rapistuu suomen kieli kokonaisuudessaan.
Nuoret lukevat kirjoja suomen kielellä aina vain vähemmän. Kirjoitustaitokin rajoittuu harmittavan usein puhekieliseen (s)näppäilyyn, jonka asiasisällöstä ei edes Erkki ota selvää. Nuorison kunniaksi todettakoon, että ainakin Facebookissa monen yli 50-vuotiaankin ulosanti on kauniisti sanoen kryptistä.
Suomen kielen ystävän ainoat turvasatamat ovat maanmainiot sanaristikot, kunnon kaunokirjallisuus ja Aku Ankka. Niistä oppii rikasta ja monimuotoista suomen kieltä. Kielioppisäännötkin ovat olemassa hyvästä syystä, jota kutsutaan yksiselitteiseksi viestinnäksi.
Äidinkielen hyvä hallinta on edellytys myös vieraiden kielten omaksumiselle. Vastavirtaan kulkemalla moni löytäisi paikkansa maailmassa ja monimuotoisemman maailmankuvan. Odotan jo hengitystäni pidätellen sitä päivää, jolloin suomalaiset löytävät uudelleen saksankielisen sivistyksen, italiankielisen musiikin ja supisuomalaisen tavan ilmaista itseään.
Sitä odotellessa voi vain toivoa, että peruskoulu ja perheet opettaisivat lapsille filosofi Wittgensteinin hengessä, että kielemme rajat ovat maailmamme rajat.
Mikko Sees
