KEVÄÄLLÄ TEIMME muuttoa ja kuten aina, se vaati aikaa, rahaa, hermoja ja organisointitaitoja. Ja jos perheessä on pieniä lapsia, he tarvitsevat hoitajan tai tekemistä siksi aikaa, kun vanhemmat pakkaavat, siivoavat ja purkavat tavaroita.
Vaikka tällä kertaa meillä oli hyvin aikaa muuttaa, se ei vähentänyt muutosta aiheutuvaa stressiä ja tekemisen määrää. Kun viimeiset tavarat oli siirretty vanhasta kodista uuteen, palasin vielä illalla kahdeksan aikaan imuroimaan vanhan kodin kaappien alta paljastuneet pölyt pois. Samalla puhelimeeni kilahti viesti: yläkerran naapuri tarjoutui auttamaan loppusiivouksessa. Hän tulisi mielellään apuun.
Ensimmäinen reaktioni oli kiittää ehdotuksesta ja ilmoittaa, että kyllä tästä selvitään. Tajusin kuitenkin pian, että nyt jos joskus tarvitsisin oikeasti vähän apua. Sovimme, että viikonloppuna hän tulisi auttamaan ja niin hän saapui.
Naapurini puhdisti uunin, toi loistavia siivousvälineitä, kantoi paikalle A-tikkaat ja muovilaatikoita. Ja kaiken huipuksi pesi osan ikkunoistamme! Eikä tässä vielä kaikki: hän kutsui minut uurastuksen keskellä teelle ja tarjosi itse leipomaansa pullaa kyytipojaksi. Tässä vaiheessa minulta meinasi päästä jo muuttoväsymysitku. Seuraavana päivänä, kun saavuimme jatkamaan loppusiivousta, hän kysyi, josko lapsemme tulisi hänen luokseen siksi aikaa.
Naapurini osasi tarjota apuaan ennen kuin ehdin tai kehtasin sitä edes pyytää. Tuntui siltä, että hän oli jopa askeleen edellä havaitsemassa tarpeitamme. Muitakin ystävällisiä asioita tapahtui keväällä. Eräs suomalainen perhe tarjosi meille Münchenissä paikallisjunan lippuja ilmaiseksi, koska he olivat ostaneet niitä vahingossa liikaa. Ystäväni tarjosi yllättäen asuntoaan majapaikaksi toiselle ystävälleni heidän ensitapaamisellaan.
Naapurini pyyteettömästi tarjoama siivousapu tuntui erittäin hyvältä. Olimme toki jutelleet naapurini kanssa, mutta emme silti tunteneet toisiamme kovin hyvin. Tapahtuma sai minut pohtimaan, milloin viimeksi olin itse tarjoutunut auttamaan. Arjen kiireessä ei aina ymmärrä (tai ehdi) tarjota apua läheiselle. Muutoissa voi olla avuksi pienin teoin: kahvinkeitto, imurin lainaaminen, roskien vieminen tai jääkaapin puhdistus.
Muuttokokemukseni myötä päätin, että laitan hyvän kiertämään ja tarjoudun auttamaan. Olen aloittanut pienin askelin. Alkukesästä siivosin taloyhtiömme grillikatoksen roskista ja nyt kesällä kastelen säännöllisesti taloyhtiömme kesäkukkia, myös naapurirapun. On tärkeä nähdä ja tunnistaa kauniit ja ystävälliset teot ympärillämme. Joskus on myös hyvä pysähtyä miettimään, mitä kaunista on viime aikoina tapahtunut ja olenko ollut mukana lisäämässä hyvää ympärilleni.
Olisi varmasti hyvä oppia myös pyytämään apua, se on usein kaikista vaikeinta. Autetaan siis toisiamme ja opitaan myös ottamaan apua vastaan. Tämä kasvattaa ihmisten välistä hyvää, lempeyttä, luottamusta ja yhteisöllisyyttä.
Noora Laitinen
