1960-LUVUN ALKUPUOLELLA lyhyet matkat kuljettiin maaseudulla polkupyörillä. Onnikoita eli linja-autoja kulki useita päivässä ja niillä pääsi eri puolille. Jollet nykypäivänä omista omaa autoa, olet sivukylillä jokseenkin motissa. Toki voit vielä ottaa polkupyörän käyttöön, mikäli ikä ja kunto antavat myöten.
Koulumatkani pituus oli sataa metriä vaille viisi kilometriä. Opettelin polkemaan aikuisten pyörällä, olivathan lasten pyörät siihen aikaan harvinaisia. Olin aina ikäisiäni pidempi, joten polkeminen onnistui ensin seisaaltaan, vaikka en satulalle yltänytkään istumaan. Ensimmäinen oma pyöräni oli jonkinlainen nuorten pyörä, jolla ajoin niin paljon, että siitä katkesi lopulta runko.
Päijälän eli silloisen Leppäkosken tiet tulivat lapsesta alkaen tutuiksi. Kuhmoisten ja Längelmäen rajamaaston tiet ovat pyöräilijällekin melkoisia ralliteitä. Kun metsäautoteitä valmistui, niitä pitkin pääsi joutuisasti kalastus- ja marjastuskäynneille. Olin 13 vuoden ikäinen, kun erehdyin polkemaan ilman karttaa yhdessä päivässä 140 kilometrin lenkin. Lähes rahattomana pääsin lopulta kotiin nälissäni ja janoissani, tajuttomuuden rajamailla hoippuen. Silloin en voinut aavistaa, että tuollaiset päivämatkat tulevat myöhemmin olemaan helppoja.
Poljin aikanaan seitsemässä maassa ja 1980-luvun kuntakarttapohjan mukaan olen pyöräillyt 320/461 kunnassa. Muutama vuosi sitten, 66-vuotiaana poljin vuodessa täällä Enontekiöllä 16270 kilometriä. Nyt, iän tuoman jalkojen kramppiongelman vuoksi on pitänyt jo löysätä.
2000-luvun alkupuolella myös kirkonkylän seudun tiet ja polut tulivat tutuiksi. Oleilin etelän käynneillä Hippolinnassa, mistä oli helppo lähteä liikkeelle. Lintuharrastajana saatoin polkea myös öisin, jolloin liikenne on rauhallisempaa, ja lintujen äänet kuuluvat paremmin. Mieluiten poljin Ruolahden suunnalla, mikä oli myös linnustollisesti parasta seutua. Pyöräilin yleisten teiden lisäksi myös kaikilla Kuhmoisten kyläteillä. Kuhmoinen on erinomainen paikka pyöräilylle, kunhan varoo autokaahareita. Maastopyöräilijöille löytyy paljon vaihtoehtoisia reittejä. Valitettavasti kylien ja järvien väliset kinttupolut ovat kadonneet metsänhakkuiden seurauksena.
Jokainen tiesi ennen vanhaan mikä ja minkälainen kulkuneuvo on polkupyörä. Nykyisin niitä on monenlaisia, riippuen käyttötarkoituksesta. Tällainen iäkäs fillaristi ei aina pyörän nimen perusteella edes tiedä minkälaisesta kulkuneuvosta on kysymys. Ennen sanottiin, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Hevosellakin kylä- ja kalareissuja tehneenä vaihdan kulkuvälineen nimen mieluummin polkupyöräksi.
Timo J.Leppänen
