ETELÄ-SUOMEN SANOMAT totesi äskettäin etusivullaan, että paikallinen näkökulma on tärkeämpi kuin koskaan ennen. Olen valmis yhtymään tähännäkemykseen. Kuhmoisten Sanomien tullessa luen sen ensimmäisenä. Perjantaina ilmestyvän Jämsän Seudun ilmaantuessa maanantaiaamuna luettavaksi sekin saa usein etusijan. Miksi näin?
Paikallislehdet kertovat ihmisten kokoisista asioista, joiden liittyminen kokonaisuuteen on helppo hahmottaa. Monet jutuissa esiintyvät ihmiset ovat tuttuja. Ei-syntyperäisenä kuhmalaisena olen monesti hämmentynyt kysyttäessä, mistä olet kotoisin tarkoitettaessa lapsuuden kotipaikkaa. Voisin sanoa sen olevan Nokia, Orivesi, Längelmäki tai Kuhmoinen. Viimein olen päätynyt siihen, että lapsuuden kotipaikka on se, jossa hautausmaalla on eniten tuttuja nimiä. Kuhmoisten Papinsaaressa niitä on ylivoimaisesti eniten. Papinsaaressa kävely on hiljainen retriitti, jossa tutut nimet tuovat mieleen muistoja ja elämänkohtaloita sekä muistuttavat elämän rajallisuudesta.
Kuhmoisten Sanomiin minulla on lähes seitsenkymmenvuotinen ystävyyssuhde. Lehden pitkäaikaisena päätoimittajana toimi Kuhmoisten johtaviin kunnallispäättäjiin kuulunut Eemil Lättilä. Olin kouluaikana Kuhmoisten Yhteiskoulun raittiusyhdistys Tuikkeen tiedottaja. Kirjoittelin juttuja Tuikkeen tilaisuuksista. Mieleeni on jäänyt lämpimänä muistona Eemil Lättilän rohkaiseva kannustus nuorelle kirjoittajalle. Hän päivysti alkuviikosta Heinon kirjakaupassa, jonne vein tuotoksiani.
Näen Kuhmoisten Sanomat tärkeimpänä kuhmalaisia ja kausiasukkaita yhdistävän paikallisidentiteetin vahvistajana. Se on sitäkin tärkeämpää kuntarakenteen uudistamisen noustua jälleen esille. Nykypäivän maailmassa hallintorakenteet tulevat määräytymään palvelujen tuottamisen kannalta parhaaksi uskotulla tavalla. Hyvinvointialueita edelsi PARAS-malli, jossa pieniltä kunnilta edellytettiin perusterveydenhuollon toteutuksessa yhteistoimintaa muiden kuntien kanssa. Hyvinvointialueet ovat rahoituskriisissä. Mieleen muistuu tartolaisen rehtorikollegan lausahdus 1990-luvulta Viron itsenäistyttyä: ”nyt minulla on itsehallinto, mutta mistä minä päätän, kun minulla ei ole rahaa”. Tuskin hyvinvointialueiden rahoituskriisikään ratkeaa ilman maakuntaveron toteuttamista.
Kunnalliset koulutuspalvelut peruskoulu ja lukio tulevat nuorisoikäluokkien romahtaessa edellyttämään pienissä kunnissa peruskuntaa laajempaa yhteistyötä. Ammatillinen koulutus on sitä edellyttänyt jo alun perin. Eräs mahdollisuus peruskoulun jälkeisen lukio- ja ammatillisen koulutuksen turvaamiseksi voisi olla PARAS-mallin kaltainen malli, jossa riittävät palvelut tarjotaan kuntayhtymäpohjalta, jos peruskunnan edellytykset eivät siihen riitä.
Kunnan itsenäisyyden paras tae on vahva paikallisidentiteetti. Sitä tarvitaan mahdollisten kuntaliitosten jälkeenkin. Jämsän Seudun jutuissakin Jämsänkoski, Koskenpää, Kuorevesi ja Längelmäki näkyvät edelleen.
Pentti Rauhala
