KYSYMYKSET KATJA SIRVIÖ
Päijännekodilla järjestettiin elokuun 19. päivä lettukestit asukkaille. Palveluesihenkilö Meri Rujala – minkälaisesta tilaisuudesta oli kyse?
– Kuhmoisten Seniorit järjestivät Päijännekodin ja Lumpeen asukkaille lettukestit. Seniorit paistoivat ison määrän lettuja ja tarjosivat niitä hillon kera.
Minkälaisia aktiviteetteja Päijännekodin asukkaille tarjotaan?
– Meillä on ohjelmassa lauantaisin bingo, pari kertaa kuukaudessa seurakunnan järjestämää ohjelmaa, kerran kuukaudessa SPR tarjoaa ulkoiluapua, ja eläkeläiset käyvät laulattamassa. Isompia tapahtumia järjestetään silloin tällöin. Vakiintuneempia tapahtumia ovat laskiaisrieha, äitienpäivän juhlat, venetsialaiset, juhannusaaton grillijuhlat, uudenvuoden juhla, Eino Leinon päivän musiikki/runotapahtuma. Talossamme järjestetään silloin tällöin isompia konsertteja eri yhteistyötahojen kanssa. Kulttuuri ja musiikki tukevat asukkaiden hyvinvointia ja toimintakykyä.
– Kirkkoon on tehty pari reissua vuosittain. Syksylle on suunnitteilla miesten saunailta. Joulun aikaan on tavallisesti konsertteja, joulupukki vierailee, mieskuoro esiintyy jouluaattona. Mielekästä arkea tuetaan henkilökohtaisilla hemmottelu- ja ulkoiluhetkillä. Jotkut asukkaat tykkäävät myös leipoa.
– Tänä kesänä kunta sponsoroi asukkaille Päijänne-risteilyn. Risteilylle osallistui muutama Päijännekodin asukas, joille risteily oli iso elämys. Syyskuussa osallistumme valtakunnalliseen Vie Vanhus Ulos -kampanjaan.
Mielekäs arki ja yhdessä tekeminen tuottavat paljon iloa ja hyvää mieltä sekä henkilökunnalle että asiakkaille.
Meri Rujala
Miten henkilökunnalla riittää aikaa kaiken aktiviteetin järjestämiseen?
– Mielekkäästä arjesta huolehtiminen kuuluu kaikkien hoitajien tehtäviin. Isompien tapahtumien osalta pyrimme järjestämään siihen resursoitua työaikaa sellaisille työntekijöille, jotka tapahtumasta ottavat vastuun. Aktiviteettien järjestäminen kuuluu työhömme.
Elokuun lettukesteillä Seniorit olivat mukana järjestämässä ja auttamassa. Onko teillä muita yhteistyötahoja?
– Muita yhteistyötahoja ovat esimerkiksi Kuhmoisten kunta, Hollolan seurakunta, Eläkeläiset, koululaiset, Jämsänjokilaakson musiikkiopisto ja SPR. Meillä käy myös yksittäisiä henkilöitä, esimerkiksi taiteilijoita ja muusikoita esiintymässä. Haluammekin lämpimästi kiittää kaikkia yhteistyötahojamme.
– Päijännekotiin voi olla matalalla kynnyksellä yhteydessä vapaaehtoistyöhön ja mielekkään arjen aktiviteetteihin liittyvien ideoiden tiimoilta.
Millaisena näet tällaisen arjesta poikkeavan toiminnan merkityksen Päijännekodin asukkaille ja työntekijöille?
– Jokainen ihminen kaipaa arkeensa mielekästä ja merkityksellistä tekemistä. Mielekäs arki ja yhdessä tekeminen tuottavat paljon iloa ja hyvää mieltä sekä henkilökunnalle että asiakkaille.
Päijännekodin sisäpihalle saatiin kuluneella viikolla myös aita. Minkälaisia mahdollisuuksia se tuo teidän toimintaanne?
– Sisäpiha on ollut melko vähäisellä käytöllä. Aidalla voimme lisätä pihan turvallisuutta, ja jatkossa tullaan lisäämään myös viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta. Toivelistallamme on niin sanottu elämyspiha, jossa olisi erilaisia kasveja maisteltaviksi ja katseltaviksi, erilaisia pöytäryhmiä, jonne läheiset voivat viedä asukkaan vaikka retkelle.
– Aidatulla alueella asukkaiden kanssa saattaa pärjätä yksikin hoitaja, kun ei ole vaaraa, että itse kävelevät asukkaat lähtevät omille teilleen. Ulos voidaan näin ollen tuoda yhtä aikaa useampia asukkaita.












