TEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ
Kirjaston gallerian syyskuun näyttelyssä kiitetään elämää. Näyttelyn innoittajana on taiteilijoiden mukaan toiminut Viktoria Parran tekemä ja parinkin artistin levyttämä kappale Elämälle kiitos. Taiteilijat ovat järvenpääläiset kuvataiteiden harrastajat Mirja Niemelä sekä Liisa Lappalainen.

Niemelä kertoo pohtivansa teoksissaan itsestäänselvyyksiä, jotka ikääntyessään ovat käyneet epävarmoiksi, kuten terveys ja toimintakyky. Näyttelyyn hän on valinnut teoksistaan ne, joihin liittyy lämpimiä tunteita.
Lappalainen kuvaa näyttelyn teemaa perspektiiviksi elettyihin vuosiin, joita voi lempeästi katsoa. Visuaalinen kauneus on aina vetänyt taiteilijaa puoleensa, ja hän toivookin, että hänen taiteensa voisi koskettaa myös sen katsojaa.
Taiteilijat ovat käyttäneet töissään useita eri tekniikoita.











