Ajankohtaista | Koulu | Kunta | Tilaajille | Uutiset

Koulukampuksen hankesuunnittelu käynnistymässä – pöydällä kolme ratkaisuvaihtoehtoa

Koulukampuksen hankesuunnittelu on alkamassa. Brado Oy on esitellyt...
Koulukampuksen hankesuunnittelu on alkamassa. Brado Oy on esitellyt kolme ratkaisuvaihtoehtoa, jotka koskevat kaikkia yhtenäiskoulun rakennuksia.

TEKSTI KATJA SIRVIÖ

KUHMOISTEN KUNNANHALLITUS antoi maanantaisessa kokouksessa yhtenäiskoulun C-rakennuksen ohjausryhmälle luvan käynnistä hankesuunnittelu ja laajentaa hankeselvitys koskemaan koko koulukampusta. Kunnan tämän vuoden talousarvioon on hankesuunnittelua varten varattu 50 000 euron investointimääräraha.

Vuonna 2025 perustettu C-rakennuksen suunnittelun tueksi perustettu ohjausryhmä päätyi tilaamaan ulkopuolisen selvityksen koulukampuksen rakennuksiin liittyen. Raportin tekijäksi valikoitui Brado Oy. Prosessin aikana tietoon tuli myös B-rakennuksen peruskorjauksen tarve. Kesällä 2026 tehdyissä täydentävissä tutkimuksissa todettiin, että rakennuksen alapohja on rakennefysikaalisesti puutteellisesti toimiva ohuen lämmöneristekerroksen vuoksi. Rakennuksesta kerätystä yhdeksästä näytteestä kahdeksassa oli eriasteisia vaurioviitteitä.

Brado Oy:n tarveselvitys koski yhtenäiskoulun kaikkia rakennuksia: uutta A-rakennusta, pienempien koululaisten käytössä olevaa B-rakennusta, käytöstä poistettua C-rakennusta, liikuntakäytössä olevaa D-rakennusta sekä taideaineiden väistötilana toimivaa T-rakennusta.

Ratkaisuvaihtoehtoja Brado Oy esitteli kolme. Peruskorjausvaihtoehdossa B-rakennus peruskorjataan kädentaitojen käyttöön, C-rakennus puretaan ja T-rakennus myydään. Vaihtoehdon kustannusvaikutus olisi 1 540 000 euroa.

Uudisrakennusvaihtoehdossa B-, C- ja T-rakennuksista luovutaan ja suunnitellaan A- ja D-rakennukset yhdistävä kädentaitojen talo -uudisrakennus. Kustannusvaikutus olisi 1 745 000 euroa. Kolmannessa vaihtoehdossa B-, C- ja T-rakennuksista luovutaan ja hankitaan vuokralle A- ja D-rakennukset yhdistävä tilaelementti. Tämän vaihtoehdon kustannusvaikutus olisi 1 625 000 euroa.

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.