Ajankohtaista | Koulu | Kulttuuri | Nuoret | Tilaajille | Uutiset | Vapaa-aika

Koululaisten lukudiplomeista löytyy paikallisen taiteilijan kuvitus

Nina Inkiläisen kuvittamissa lukudiplomeissa eläinhahmot seikkailevat muidenkin kuin...
Nina Inkiläisen kuvittamissa lukudiplomeissa eläinhahmot seikkailevat muidenkin kuin kirjojen parissa. Diplomien avulla koululaisia halutaan innostaa lukemaan ja tekemään lukemisesta arkinen rutiini. Diplomien keräämisestä vastasi suurimmaksi osaksi kirjastolla työskennellyt lukukoordinaattori Noora Laitinen.

TEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ

PERHEIDEN JA eri-ikäisten lasten lukudiplomit on kuvittanut paikallinen taiteilija Nina Inkiläinen. Tänä syksynä valmistuneet ja opetuksessakin käyttöön otetut lukudiplomit vaalivat paikallisuutta muutenkin kuin kuvituksen vuoksi. Diplomien kirjalistat on laadittu niin, että ne vastaavat Kuhmoisten kirjaston ja Keski-kirjastojen kokoelmaa. Lisäksi listalle on päässyt paikallisten nuorten suosittelemia kirjoja.

Inkiläinen kuvailee lukudiplomien kuvitusurakkaa kivaksi vastapainoksi muulle hänen tekemälleen taiteelle. Diplomeissa vilistävät eläinhahmot ovat tyyliteltyjä, hahmomaisia ja kepeitä, kun taas maalauksissa monesti on synkempiä alasävyjä ja realistisempi ilme.

– Kuvia oli ihana tehdä, ja olimme (kirjaston väen kanssa) nopeasti samalla sivulla siitä, mitä tehdään. Oma suosikkini on kalastava mäyrä ja luulen, että se tulee jatkamaan hahmona kuvituksissani. Pupun pyöräkoriin piilotin tietenkin Kuhmoisten Sanomat. Ajattelin, että se on hauska lisä, Inkiläinen kertoo.

Kun tekee diplomit itse, saa vapaammin valita teoksia.

Kati Ruuskanen

PAIKALLISIIN TARPEISIIN räätälöidyt lukudiplomit eivät ole itsestään selvyys. Kirjastopedagogi ja lasten ja nuorten kirjastotyöstä vastaava Kati Ruuskanen kertoo, että viime vuonna käytössä olivat valtakunnalliset Kunnarin lukudiplomit.

– Haasteita tuli kuitenkin siinä, että meillä saattoi olla puutteellinen määrä niissä ehdotettuja kirjoja. Kun tekee diplomit itse, saa vapaammin valita teoksia ja lisäksi voimme keskustella opettajien kanssa siitä, mikä toteutustapa on paras diplomien suorittamiseen. Lisäksi kirjoja voi tulevina vuosina lisätä listoihin, mutta koko diplomeja ei tarvitse uusia, Ruuskanen kertoo.

Lukudiplomien tarkoitus on innostaa koululaisia lukemaan ja tehdä lukemisesta arkeen kuuluva rutiini. Diplomeissa on kahdeksasta kymmeneen eri osa-aluetta, ja jokaisesta osa-alueesta tulee lukea yksi kirja ja tehdä siihen liittyvä tehtävä. Keväällä, kun kirjoja on oppilailla luettuna 8-10 kappaletta, juhlitaan täytekakkua syöden.

Alkuvuodesta julkaistiin aikuisten lukudiplomi. Ruuskasen mukaan niitä on jo palautettu, mutta suurin siitä saatu kiitos koskee runsasta lukuvinkkien määrää. Diplomiin on listattuna yli sata eri kirjavaihtoehtoa.

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.